Graafiset Teknikot-Insinöörit ry:n historiaa
Historian siipien havinaa
Graafisen alan teknikkokoulutus aloitettiin syyskuun 1. päivänä 1961 Helsingin Teknillisessä Oppilaitoksessa kirjapainotekniikan opintosuunnalla. Ensimmäiset 18 kirjapainoteknikkoa valmistuivat tältä linjalta huhtikuun lopussa 1964. Vuoden 1964 jälkeen kirjapainoteknikoita onkin valmistunut vuosittain.
Ensimmäisten vuosikurssien keskuudessa heräsi ajatus siitä, miten jatkossa pidetään yhteyttä ja ajetaan yhteisiä asioita. Yhteisiksi asioiksi tiedostettiin alan koulutus ja tietotaidon ylläpidon tarve. Muita tärkeitä asioita olivat palkkaus ja muut työehdot.
Graafiset Teknikot ry:n perustava kokous pidettiin 25. päivänä huhtikuuta 1966 Kirjan kerhosalissa Helsingissä. Yhdistystä perustamassa oli 30 nuorta ja innokasta kirjapainoteknikkoa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Altti Lehtelä ja sihteerinä Matti Närhi.
Aina vuoteen 1972 asti Graafiset Teknikot ry toimi ns. ammatillisaatteellisena yhdistyksenä. Silloin yhdistys liittyi Teknisten Liittoon. Isossa liitossa vaikuttamisen mahdollisuudet olivat kuitenkin hyvin vähäiset, joten kun Faktoriliiton toiminta terävöityi 1970-luvun puolivälissä, alkoivat keskustelut liiton vaihdosta.
Faktoriliiton Porvoon liittokokouksessa 1977 allekirjoitettiin liittymissopimus, jossa ehtona oli mm. liiton nimenmuutos. Nimenmuutosprosessi kestikin vuoteen 1998, jolloin Faktoriliiton liittovaltuusto vihdoin päätti nimenmuutoksesta.
Kun alalle keväällä 1989 valmistuivat ensimmäiset insinöörit ja heitä alkoi liittyä yhdistyksen jäseniksi, nousi esiin tarve myös yhdistyksen nimen muuttamisesta. Vuoden 1989 vuosikokouksessa yhdistyksen nimi Graafiset Teknikot ry muutettiin muotoon Graafiset Teknikot - Insinöörit ry.
Yhdistyksessä oli vuoden 1999 alussa lähes 300 jäsentä. He jakautuvat ympäri Suomea pohjoisimman asuessa Kemissä. Yhdistys toimii omana piirinä Mediaunionissa. Lisäksi yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi, joten jäsenyyttä eivät rajaa minkäänlaiset paikka- tai maakuntarajat.
Yhdistyksen johtokunta
Yhdistyksen perustavassa kokouksessa yhdistyksen ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Altti Lehtelä ja jäseniksi Jorma Ellilä, Jorma Kanerva, Jouko Nieminen, Matti Närhi, Reijo Paulus ja Tapio Tepponen.
Näistä perustajista pisimpään, aktiivisesti yhdistyksen finanssiasioita ajaen, toimi Jorma Kanerva. Hän toimi rahastonhoitajana vuosina 1966-1996. Myös yhdistyksen pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Juhani Salmelle ehti kertyä jäsenistön luottamusta yli kahden vuosikymmenen ajalta. Hän toimi puheenjohtajana vuodesta 1983.
Tällä hetkellä yhdistyksen johtokunnassa vaikuttavat puheenjohtaja Timo Nurmi (Kustannusosakeyhtiö Otava), sihteeri Tero Kanerva (Sanoma Data Oy), rahastonhoitaja Taru Kurenmaa (Edita Oyj), Jukka Borén (Sanoma Oy), Panu Kupila (Hansaprint Oy), Jari Nurmi (Sanoma Oy) ja Juhani Salmi (Sanoma Oy).